Tietotyöympäristön murroksesta on vain vähän aikaa, ja parhaat käytännöt ovat vielä käymistilassa monissa organisaatioissa. Etätyö herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Mutta mitä sanoo tutkimusnäyttö? Lue Kati Boijer-Spoof Heikinheimon blogi.
Etätyön tuottavuutta tutkitaan nyt paljon – ja syystäkin. Moni työyhteisö on vielä ymmällään etsiessään ihanteellista mallia hybridityölle. Moni asiakkaamme tuskailee sen kanssa, että osa työntekijöistä on poteroitunut kotitoimistolle, tai että uusien työntekijöiden perehdytys ja kiinnittyminen työyhteisöön on vaarassa. Toisaalta myös työnantajilla voi edelleen olla vaikeuksia hyväksyä, että läsnätyön maailmaan – sen hyvine ja huonoine puolineen – ei ole paluuta.
Poimin tähän kirjoitukseen kaksi tutkimusta, joista on otsikoitu kotimaisissa medioissa viime aikoina hieman, hmm, suoraviivaisesti. Katsotaan tarkemmin, mitä tutkimustuloksissa esitetään.
Toisilla tuottavuus kasvaa, toisilla sakkaa
Mielenkiintoisia johtopäätöksiä saatiin Harvardin ja Virginia yliopiston tutkijoilta The Power of Proximity -tutkimuksessa. Siinä he selvittivät, mitä vaikutusta fyysisellä etäisyydellä oli ohjelmistokehittäjien tuottavuuteen. Kävi ilmi, että junior-tason asiantuntijoiden oppiminen sakkasi, kun kokeneemmat kollegat eivät olleet hihastavetoetäisyydellä. Erityisen vahvana tämä ilmiö näkyi naisten kohdalla, sillä he olivat arempia pyytämään apua digitaalisia kanavia pitkin. Senior-kehittäjien tuottavuus taas väheni läsnätyössä, kun kokemattomien kysymyksistä aiheutui häiritseviä keskeytyksiä. Huomionarvoista on, että kyseessä oli ryhmä, joka varmasti osaa hyödyntää Slackiä, Teamsiä ja muita digitaalisia kanavia yhteydenpidossa.
Tutkijoiden lopputulema oli, että etätyöhön liittyy vaihtokauppa: halutaanko panostaa enemmän tämän hetken tuottavuuteen (jolloin kannattaa suosia etätyötä) vai tulevaisuuden osaamiseen (joka kehittyy parhaiten läsnätyössä).
Täysjoustava etätyö paransi amerikkalaisyritysten tuottoja
Scoopin ja Boston Consulting Groupin Flex Index -selvityksessä haluttiin kaivaa esiin, näkyykö etätyön yleistyminen viivan alla. Luupin alla oli yli 5500 amerikkalaisyritystä. Vaikka tätä ei erikseen mainita, selvää on, että mukaan valikoitiin ns. valkokaulusfirmoja, joissa tehdään ajatustyötä ruudun äärellä. Tutkijat kategorisoivat yritykset kolmeen luokkaan etätyökäytäntöjen mukaan: täysin joustava (täysetätyö tai työntekijän valinta), strukturoitu hybridi (esimerkiksi läsnätyöminimi tai työnantajan määrittelemät läsnäpäivät viikossa) sekä täysläsnätyö.
Selvitys osoittaa, että joustavuus työn suorittamispaikan suhteen kasvaa edelleen. Erityisesti täysläsnä vähenee: enää vain kolmasosa työnantajista vaatii päivittäistä toimistolla työskentelyä. Raportin perusteella tämä on järkevää. Ne yritykset, jotka ovat täysin joustavia eli eivät edellytä lainkaan läsnätyötä, tekivät jopa 16 prosenttia parempaa tulosta aikavälillä 2020-2022. Strukturoitua hybridiä suosivat suorittavat nekin hieman paremmin (+6%) kuin täysläsnää tekevät (+3%).
Entä meillä Suomessa?
Ovatko tulokset täysin yleistettävissä suomalaiseen työelämään? Tuskin sellaisinaan. Yhdysvalloissa läsnätyöhön liittyvät usein ylipitkät työmatkat, ylipitkät työpäivät sekä säännölliset muutot toiseen osavaltioon työn perässä. Lisäksi odotan kovasti tutkimusta, jossa vertaillaan eri aloja keskenään. Oma näkemykseni on, että paras etätyökäytäntö on ala-, työyhteisö-, tiimi- ja tietenkin myös yksilökohtaista. Nämä ovat helposti keskenään ristiriidassa, ja juuri tämän dilemman ratkaisemisesta kaivattaisiin tutkimustietoa. Yllä mainitut raportit antavat kuitenkin mielenkiintoista osviittaa siitä, että etätyö voi olla hyvin tehokasta – ja että sillä on aina jokin hinta.
Hinta voi liittyä myös esimerkiksi luovuuteen työssä. Tästä voit lukea aiemmassa kirjoituksestani Tappaako etätyö luovuuden? Tutkimustieto vs. arkikokemukset
Kati Boijer-Spoof Heikinheimo on työhyvinvointivalmentaja, KTM ja Etätyön hyvinvointioppaan toinen kirjoittaja