Juoksuvalmennus vei tavoitteeseen: ”Riemastuttava kokemus”

Ritva, 62, lähti rohkeasti mukaan tavoitteelliseen juoksuvalmennukseen, vaikka oli aiemmin hölkännyt lähinnä puolen tunnin kevyitä lenkkejä. Tavoitteena ollut 21 kilometriä taittui jakson päätyttyä ongelmitta ja mikä tärkeintä, monipuolinen treeniohjelma sytytti juoksukipinän.

Poikkeusaika on innostanut yhä useampia juoksuharrastuksen pariin. Tarve valmennukselle on kasvanut samassa suhteessa, sillä moni haluaa vetoapua juoksuvauhdin parantamiseen ja mielekkyyttä harjoitteluun.Virkisteri kehitti keväällä 2021 interaktiivisen verkkovalmennuksen, joka perustuu Training Peaks -sovelluksen hyödyntämiseen sekä ammattivalmentajan vetämiin livestream-oheisharjoituksiin. Ritva päätti osallistua, koska hän kaipasi juoksutreeneihin vaihtelua ja säännöllisyyttä.

”Olin kyllästynyt juoksemaan aina samaa puolen tunnin lenkkiä samalla vauhdilla.”

Erilaisia kestävyys-, veto- ja vauhtileikittelyharjoituksia sisältävä, nousujohteinen juoksuvalmennus tuntui heti Ritvasta hauskalta. Viitteellisiä sykerajoja piti hieman soveltaa, mutta muuten harjoitukset sujuivat mainiosti.

”Keho otti treenin vastaan todella hyvin, vaikken ole ihan nuori. Yllättävän nopeasti keskisyke alkoi laskea ja huomasin jaksavani juosta kovempaa ja pidempää. Juoksukunnon kasvu oli riemastuttava kokemus!”

Tässä auttoi varmasti Ritvan liikunnallinen tausta: lenkkeilyn lisäksi hän pyöräilee päivittäin ja osallistuu jonkin verran kehonhuoltoon ja muihin ohjattuihin jumppiin, joita hänelle on tarjolla myös työpaikalla. Ritva kehuu vuolaasti työnantajaansa Työterveyslaitosta, joka tukee henkilöstön hyvinvointia lisäksi liikuntarahalla sekä vapauttamalla tunnin työaikaa viikossa liikuntaan.

Tämän kummempaa urheilukokemusta ei tarvittu siihen, että lyhyistä lenkeistä ampaistiin 21 kilometrin maaliin 8 viikon valmennusohjelman avulla. Kovan helteen vuoksi Ritva joutui hieman odottamaan ennen kokopitkän matkan juoksemista. Kun 21 kilometriä tuli ensi yrittämällä täyteen, hän yllättyi hieman itsekin. Lenkki taittui ajassa 2.33 ja sujui viimeistä paria kilometriä lukuun ottamatta jouhevasti.

”Kilometritavoitteen sijaan pääasiallinen toiveeni oli kuitenkin saada juoksuharrastukseen nostetta ja vaihtelua, mikä toteutuikin valmennuksessa erinomaisesti. En haaveile pidemmistä matkoista vaan aion syksyllä tehdä samanlaisen treenijakson tämän tason ylläpitämiseksi.”

Ritvan mielestä oheisharjoittelu verkon yli toimi hyvin ja tarjosi hyviä oppeja muun muassa venyttelystä. Hänen mielestään Virkisterin juoksuvalmennus sopii kaikille, joilla on hieman juoksutaustaa mutta kaipuuta uusiin virikkeisiin ja vaihtelevaan, ammattilaisen suunnittelemaan ohjelmaan.

”Esimerkiksi työporukalle tämä sopisi todella hyvin!”

Lue lisää Virkisterin juoksuvalmennuksesta työyhteisöille ja kuluttajille.

Asiakaskokemuksia

Valikko