Toivomme parempaa hyvinvointia, työssä jaksamista, painonpudotusta – mutta muutos jää kerta toisensa jälkeen puolitiehen. Usein taustalla on huolimattomasti asetettu tavoite. Virkisterin vastuuvalmentaja Kati Boijer-Spoof Heikinheimo vinkkaa, mitä kannattaa tehdä toisin ensi kerralla.
Mikä on valmentajan tärkein tehtävä? Jos pitäisi valita yksittäinen asia, se olisi mielestäni valmennettavan tukeminen järkevän ja oikein mitoitetun tavoitteen asettamisessa. Jos siinä mennään metsään, on koko muutoshanke todennäköisesti tuomittu epäonnistumaan. Tästä seuraa jälleen yksi epäonnistumisen kokemus, joka saattaa vahvistaa käsitystä siitä, ettei osaa tai pysty. Aivan turhaan!
Tavoitteen asetantaan on olemassa monia malleja. Itse palaan kerta toisensa jälkeen bisnesmaailmassa hyväksi havaittuun SMART-malliin. Se soveltuu erinomaisesti myös hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien tavoitteiden asettamiseen. Lyhyesti kuvattuna mallin elementit ovat:
Specific – Erityinen. Ei siis epämääräinen vaan mahdollisimman tarkka.
Measurable – Mitattava. Tavoitteen toteutumista tai sitä kohti etenemistä täytyy pystyä seuraamaan jollain tavalla.
Attainable – Saavutettava. Vaikka meille nykyään toitotetaankin, että kaikki on mahdollista, kaikki EI ole kaikille mahdollista. Esimerkiksi minusta, keski-ikäisestä perheenäidistä, ei tule olympiatason keihäänheittäjää tai huippuorkesterin ykkösviulistia, vaikka harjoittelisin koko loppuelämäni.
Realistic – Realistinen. Onko tavoite mahdollista saavuttaa elämän tämänhetkisissä olosuhteissa, käytettävissä olevilla voimavaroilla? Tässä ollaan usein ylioptimisteja.
Time-bound – Aikaan sidottu. On hyvä asettaa tavoitteelle aikaraja. Etenemistä voi seurata sitä vasten.
Mitä useampi näistä kohdista pätee tavoitteeseesi, sitä varmemmin pääset maaliin. Havainnollistan parilla esimerkillä. Kumman näistä arvioit toteutuvan todennäköisemmin:
”Tänä vuonna haluan panostaa hyvinvointiini ja priorisoida jaksamistani.”
VAI
”Tänä vuonna syön joka päivä vähintään puoli kiloa kasviksia, liikun joka päivä vähintään kävelylenkin verran ja tapaan vapaapäivinä ystäviäni.”
Entä seuraavista:
”Jatkossa aion tehdä vähemmän töitä, jotta voin palautua paremmin.”
VAI
”Kokeilen kuukauden ajan, miten vointini kehittyy kun syön rauhassa aamiaisen ennen sähköpostin avaamista ja lopetan työt joka päivä viimeistään klo 18.”
Ensi kerralla kun asetat itsellesi päämäärän, kaiva SMART-malli esiin ja happotestaa tavoitteesi sen ulottuvuuksia vasten. Pieni vaiva, iso vaikutus!
Kati Boijer-Spoof Heikinheimo on Virkisterin kehitysjohtaja ja vastuuvalmentaja. Hän luennoi, kouluttaa sekä valmentaa yksityishenkilöitä, ryhmiä ja työyhteisöjä.
Kuvituskuva: Timo Miroshnichenko / Pexels