Pallohieronta parantaa lihasten verenkiertoa, nesteyttää lihaskalvoja ja parantaa liikkuvuutta. Sillä saattaa olla myös positiivisia vaikutuksia harjoittelun jälkeisiin lihaskipuihin ja väsymykseen.
Onko tässä parhaan hinta-laatusuhteen kehonhuoltoväline? Käytetty tennispallo löytyy monesta kodista, ja tarvittaessa sellaisen voi hakea jopa ilmaiseksi tenniskeskuksesta.
Tutkimusnäyttö tennispallohieronnasta ja muista lihaskalvojen eli faskioiden omahoitotekniikoista on osin ristiriitaista. Moni kokee kuitenkin saaneensa tennispallokäsittelystä helpotusta esimerkiksi lihaskireyksiin.
Mitä tennispallolla voi tehdä?
Pallolla käsitellään lihasten trigger-pisteitä. Tällä tarkoitetaan lihaksen säikeessä tai juosteessa olevia ärhäköitä paineeseen reagoivia alueita. Käsittely kohdennetaan lempeästi noin kämmenen kokoiselle alueelle painetta lisäämällä ja keventämällä.
Kudoksessa tapahtuu nesteyttävä ja aineenvaihduntaa lisäävä pesusieni-ilmiö. Liian kova paine lyttää kudoksia kasaan. Tennispallohieronnassa maltti on siis valttia!
Yhden kohdan käsittelyn on hyvä kestää minuutista puoleentoista. Pallohieronnan vasta-aiheita ovat suonikohjut, luiset rakenteet ja akuutit vammat.
Katso ohjevideot artikkelin lopusta.
Tennispallohieronta vaikuttaa monin tavoin
- Lihaksen verenkierto paranee. Kivut ja kolotukset johtuvat usein paikallisesta verenkierron vähyydestä.
- Jähmeyden tunne vähenee. Kudoksen viskoelastisuus lisääntyy.
- Liikkuvuus paranee. Mikä parasta, vaikutus ulottuu käsittelykohtaa laajemmalle alueelle. Toistaiseksi on epäselvää, lisääntyykö liikkuvuus pidemmällä aikavälillä.
- Arpikudos pehmenee. Oikein ajoitettuna tämä hyödyttää kuntoutumista, jopa vanhoissa vammoissa.
- Asentotunto paranee. Pallohieronnan jälkeen aistit kehosi selvemmin. Lihaskalvot sisältävät asentoa aistivia ja välittäviä reseptoreita. Tästä voi olla hyötyä ergonomian ja tauotuksen kannalta.
- Voimatuotto tehostuu. Jopa 30–50 % lihaksen tuottamasta voimasta välittyy eteenpäin lihaskalvoja pitkin. Tätä kutsutaan myofaskiaaliseksi voimansiirroksi. Ilmiö tasaa kehon kuormittumista ja parantaa voimantuottoa.
- Pallohieronta rentouttaa. Kompressio aikaansaa muutoksia tuntoaistimuksessa ja autonomisessa hermostossa. Tämä edistää rentoutumista ja saattaa olla hyödyllistä palautumisen kannalta.
Asiantuntijana työfysioterapeutti, taukoliikuttaja ja tietokirjailija Riikka Ilmivalta Virkisteriltä. Tennispallohieronta on mukana yhtenä elementtinä myös Liikkuva Tauko -taukojumpissa.