Henkilöstöliikunta voi jopa muuttaa elämää: ”Vihdoinkin saan liikunnasta hyötyä, mielihyvää ja iloa”

Yhteisölliset liikuntatuokiot ovat paljon enemmän kuin virkistystoimintaa. Niillä voi olla merkittävä vaikutus työkykyyn, työssä jaksamiseen ja jopa terveyteen. Hanna-Reetta Räsänen löysi yllättävän avun Virkisterin ohjatuista treeneistä.

Me kaikki tiedämme, että tutkimusten mukaan liikunta ennaltaehkäisee ja hoitaa monia sairauksia, vähentää stressiä ja terävöittää ajattelua. Liikunta itsessään ei kuitenkaan ole kaikille miellyttävä kokemus. Erityisasiantuntijana työskentelevä Hanna-Reetta Räsänen, 47, kertoo kokemuksistaan:

”Elämäni on sisältänyt monenlaista terveysmurhetta autoimmuunisairauksista useisiin leikkauksiin. Liikunta on ajoittain ollut pelkkää tuskaa, enkä useinkaan saa siitä mielihyvää, mitä suurin osa kokee saavansa. Silti olen koko ikäni pakottanut itseni liikkumaan, kävelemään ja pyöräilemään säännöllisesti. Joskus jopa innostuen liikaa, minkä jälkeen kroppa kyllä palauttaa minut maan pinnalle.”

Joulukuussa 2020 Hanna-Reetta lähti työkaverien suosituksesta mukaan Virkisterin Tietotyöläisen kehonhuolto -tunneille ja myöhemmin myös lihaskuntotreeneihin. Vaikutukset ovat olleet huikeat.

”Voin rehellisesti sanoa, että olen kokenut liikunnasta vihdoinkin suurta hyötyä, mielihyvää ja iloa todella paljon. Lisäksi ja tärkeimpänä tuki- ja liikuntaelimistöni on vahvistunut niin hyvin, että äkillinen välilevy-oireilu – joka olisi ennen kestänyt kolme viikkoa – meni nyt ohi kolmessa päivässä!”

Ohjaukset toteutetaan verkossa, minkä vuoksi Hanna-Reetan on ollut mahdollista osallistua Joensuusta käsin Helsingistä striimatuille tunneille. Online-ohjauksiin on jokaisen helppo hypätä mukaan.

”Itselleni se on varmaan ollut ratkaiseva tekijä osallistumiselle. Kynnys astua työhuoneeseen liikkumaan on huomattavasti matalampi kuin lähteä kuntosalille kilometrien päähän.”

Pari kertaa viikossa toistuva harjoittelu kokeneen työfysioterapeutin ohjauksessa on ollut Hanna-Reetalle käänteentekevää.

”Tahdon lämpimästi kiittää ohjaaja Riikka Ilmivaltaa eritasoisten ja -kuntoisten osallistujien huomioimisesta liikesarjoissa, erinomaisen selkeästä ohjauksesta ja innostavasta otteesta! Tämä on arvokasta työtä, jolla on iso merkitys.”

Haluatko kuulla lisää henkilöstöliikunnasta?

Pyydä tarjous räätälöidystä etä-, läsnä- tai hybridiohjatusta ryhmäliikunnasta työyhteisöllesi. riikka@virkisteri.fi, p. 040 5303 945

Kuluttajille avoimista ohjatuista treeneistä löydät tietoa Ajankohtaista-sivulta.

Artikkelin kuvituskuva: Andrea Piacquadio

Asiakaskokemuksia